maanantai 30. syyskuuta 2013

Ikävä rinsessaa...

En ole päivittänyt blogia vähään aikaan...

ensinnäkin matkustin 4,5 kuukaudeksi maailmalle ja rinsessa oli hoidossa ja toiseksi, kotiin palattuani Feedo sairastui ilmeisesti maksatulehdukseen (maksa- ja tulehdusarvot hurjan korkeat, muut normaalit) ja kaksi viikkoa pikkuinen jaksoi taistella, otti lääkettäkin kiltisti - mutta ei jaksanut loppuun saakka.

Tänään taas tuli ikävä.

Jäljelle jääneet tuottavat iloa ja kaikki kolme ovat kesyyntyneet valtavasti, mutta... kiukkupää-rinsessa oli ihan oma lukunsa; valloittava, hankala, omapäinen ja hyvin viisas pikkuruinen otus jonka ego oli merikotkan luokkaa ja usko omiin voimiin järisyttävä.

Opin Feedolta valtavasti; kouluttamisesta, käsittelystä ja linnun lukemisesta.

Kiitos pikkuinen kaikesta.



lauantai 15. joulukuuta 2012

Feedo ottaa kuvan

Feedoa kiinnostaa lähes kaikki mikä mulla on kädessä ja lähes aina se lähestyy asiaa rohkeasti.
Sen nokan voima on niin pieni, että se ei oikeastaan saa mitään rikki yhdellä purasulla, joten se saa kokeilla.
Tänään oli aika kokeilla siis valokuvausta - Feedo mielestä.

Olin ottamassa kuvaa joulukuusesta ikkunalla ja neiti halusi osallistua siihen. Annoin sen räpeltä kameraa....

 Ja tässä tulos.
Se sai otettua kuvan. Se myös heilui siinä kameran päällä (asetukset se oli laittanut pitkälle valotusajalle) ja tämä on siis tulos. Painoi nappia ja heilutti kameraa.
Taitava tyttö mulla.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

6 kuukautta on kulunut...

...ja kohta on joulu.
Taidan jättää pidemmän tekstin kirjoittamisen huomiselle, mutta tässä rinsessan joulutervehdys.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Matkustimme junalla Turkuun lauantaina aamulla ja osallistuimme Ruissalon lintupäivään.

Jäimme yökylään Turkuun Nooan, Ukon, Rapan, Claran ja Loren luo. 

Feedo sai testailla isojen lintujen aviaariota ja kiipeilypuita. Koska niissä oli yök-kaarnaa ja muuta karheaa, niin rinsessa tyytyi istuskelemaan yhdellä 10 cm pätkällä, mistä tuo moinen oli poistettu.



Feedo teki tuttavuutta myös lintujen kanssa, puna-ara Lore oli ok, keltaniska-amatsoni Nooa on aina ollut lähinnä yhdentekevä, Rapa oli jälleen maailman ihanin, mutta harmaapapukaija Ukkoa ja puna-ara Claraa olisi pitänyt päästä pöllyttämään.
Tuossahan ei ole pätkääkään järkeä, koska
Ukko ja Feedo Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa


Clara ja Feedo

Eli kokoeroa on, mutta eihän se rinsessoja haittaa; Feedo tykkää ilmeisesti haasteista.

torstai 31. toukokuuta 2012

Kuulumisia

Kevät on ollut todella kiireinen ja linnut ovat vieneet aikaa tänä keväänä todella paljon joten sitten nämä asiat, kuten blogin päivittäminen jää.

Feedolla on ollut ensimmäistä kertaa oikein kunnot kevätpörinät päällä. Se täytti 4 v tammikuussa ja on nyt sitten ilmeisimmin aikuistumassa. Se änkeää koloihin (laukut, vaate sohvalla jne), on ollut tavallista agressiivisempi ja muutenkin oikea tuittupää.

Tässä menikin pitkään etteivät Feedo ja Kalle tapelleet mutta nyt on toinenkin varvas sitten vähän viottunut. En oikein ymmärrä miksi pitää mennä haastamaan riitaa, vaikka kuinka hyvin muistaa että se sattuu.

Feedo ei tule kaksostenkaan kanssa toimeen. Tilanne on aivan sama kuin marraskuussa. Tai no on siinä sellainen ero, että saattavat pitää taukoja häkin läpi tappelemisessa. Eli istuvat jonkun minuutin palloina, kaksoset F:n häkin päällä ja F häkissä ja sitten taas mennään.

Emojen ruokkimat kaksoset ja käsinruokittu Feedo ovat toisaalta kuin yö ja päivä. Kaksosilla on päässä jonkinlainen järki suhteesa muihin eläimiin, Feedolla ei. Riitaa haastetaan kaikkien neitsikkaa isompien kanssa.

Nyt nukuttaa - yritän päivitellä tätä useammin nyt tulevaisuudessa.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Lääkintä-koulutusta

En ole koskaan joutunut laittamaan yhtään lintuani lääkekuurille, mutta se voi tulla vastaan koska tahansa. Aloitin siis joku aika sitten Feedon kanssa ruisku-treenit. Hankin kaksi ruiskua, toinen pysyy steriilissä pakkauksessaan mutta toisella treenataan. Feedo saa ruiskusta jugurttia n. kerran viikossa.

Aloitin tänään treenaamisen myös kaksosten kanssa. Uskalsivat koskea ruiskua, mutta jugurtti ei maistunut. Niille pitää siis etsiä oma herkku. Hyvä asia oli se, että ruisku ei aiheuttanut paniikkia eikä edes pelottanut.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Ruokapäiväkirjaa

Pienet vihreät, eli Feedo ja hoviväki, ovat kovasti ihastuneet kaupan salaattisekoitukseen. Sitä on mennyt nyt kahdessa päivässä todella hyvin kupuun ja noden ilmeet on mahtavat, kun salaattia mussuttavat nokat vihreinä.

Muuten tällä viikolla tuoreruokina on mennyt:

herneet
maissi (ikuinen lemppari, 4-6 juvää/nokka)
vihreä papu
Itusalaatti (idätettyjä linssejä ja papuja)
kukkakaali
parsakaali
paprika
tomaattti
granaattiomena
hunajamelooni
kurkku

sekä muutama murunen raejuustoa