keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Feedo tuli taloon

Huhtikuussa 2008 ajelimme Ylöjärvelle hakemaan kaveria vanhemmalle aratille Kallelle. Kasvattajan olohuoneessa minun käteeni laitettiin pienen pieni vihreä otus joka saman tien nappasi sormesta kiinni - ja kovaa. En ollut tajunnut viestien perusteella miten pieni tuo otus onkaan... ja niin - tuona huhtikuun päivänä tuo otus sitten muutti luokseni.

Pitkän pohtimisen-etsimisen-nettikeskustelun jälkeen linnun laji varmistui, se on Pyrrhura lepida, alalajiltaan coerulenscens eli Helmiaratti. DNA-testissä paljastui, että Fedor olikin tyttö. Yritin miettiä sille saman tapaista nimeä mutta neiti on itse päättänyt olla Feedo, osaa siis sanoa sen. Olkoon sitten Feedo. 

Kallen ja Feedon ystävyys oli alusta asti tuhoon tuomittu. Kalle oli todella kiinnostunut pienestä otuksesta joka oli muuttanut naapuriin ja kiukkupää oli päättänyt olla sietämättä häkkinsä koskettelua - eli tappeluita syntyi häkinkin läpi. Jos Feedo oli vapaana, iso häkki piti peittää, koska Feedo ei tenhnyt mitään muuta kuin uhitteli Kallelle joka puolestaan alkoi puolustamaan omaa häkkiään... Neidiltä vuosi verta usemman kerran varpaasta, kun Kalle päpäsi niitä nirhaisemaan. Sitten oli rauhallisempi kausi ja ajattelin että jospa vapaana ollessaan eivät puolustaisi niin omia tavaroitaan... Ja miten siinä sitten kävikään. Kalle istuskeli kirjahyllyn päällä pallona ja mitä tekee Feedo - hyökkää päälle kuin mikäkin linnunsyöjä-maailmansuurinkotka ja aratit pyörivät ilmassa lattialle. Kalle lensi häkkiinsä ja Feedo jäi lattialle piipittämään... Jalkaan sattui. Varvas murtui. Siitä jäi vino, mutta toimii ihan hyvin. 

Prinsessa tai pikemminkin rinsessa lisänimen neiti on saanu monestakin syystä. Ensinnäkin kesällä 2010 neiti ihastui kovin espanjankieliseen lauluun missä laulettiin maailman ihannimmasta tytöstä, herttaisesta, suloisesta prinsessasta. Ennen kovasti heavy- ja rock - kitarasta tykännyt rinsessa vaihtoi kaiken tuohon biisiin eikä pitkään aikaan reagoinut yhteenkään muuhun biisiin.

Ja herttainen prinsessahan tuo ei ole. Mikäli ihmiset tekevät jotain, mistä Feedo ei pidä, niitä täytyy rankaista puremalla. Aluksi sain puremia 10-30 päivässa, nykyään 1-5. Tilanne on siis parantunut huomattavasti.
Lista siitä mitä ihmiset EIVÄT saa tehdä
- juoda mukeista tai laseista
- Käsitellä astioita
-syödä
-koskea papukaijan ruokiin
-koskea papukaijan ruoka-astioihin tai tuoreruoka-tikkuun
-lakata kynsiä kirkkailla väreillä
-puhua toisille papukaijoille
- papukaijan uima-altaan pesu
... nämä tulevat nyt ensimmäisenä mieleen. Näistä seuraa rangaistus. Jos lintu on esim. yhdellä kädellä ja toisella kädellä tekee jotain kiellettyä, rangaistus on purema. Jos Feedo on yhden ihmisen kädellä ja toinen tekee jotain kiellettyä, "lintuteline"-ihminen saa rangaistuksen. Jos ihminen ottaa uima-altaan ja pesee titä, sen ihmisen päänahka on revittävä irti. ... Tämän otuksen kanssa eläminen vaatii tiettyä järjestelyä ja asioiden hoitamista tietyssä järjestyksessä. Ruoka laitetaan häkkiin linnun ollessa pois sieltä ja uima-allas pestään silloin kun lintu on häkissä. Nämä jutut olen oppinut kantapään kautta ja alku oli todella hankala. Kun oli tottunut, että linnut eivät osallistu joka asiaan ja esim. siivoaminen ja syöminen onnistui häkin ollessa auki. Tämän kanssa ei todellakaan. Nyt yhteistä taivalta on takana melkein 3,5 vuotta. Olemme molemmat selvinneet ilman lääkärikäyntiä. Kiukkupää mikä kiukkupää, mutta kun se iltaisin käpertyy kaulaani vasten torkkumaan en möisi tuota otusta mistään hinnasta. Nyt kun tuo suloisuus ja kiukkupäisyys menee suhteessa 80%-20% tässä ei ole enää mitään hätää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti